Comments

Kaupunkivaellus 1

Kaupunkivaellus 1

Kasvitieteellisestä puutarhasta puistoon

Aloituspiste - Molino de Inca Botanical Garden

Kasvitieteellinen puutarha

Kaupunkivaelluksemme alkaa Molino de Incan kasvitieteellisestä puutarhasta, jonne pääsee vain taksilla tai kävellen. Suosittelen ottamaan taksin paikanpäälle, sillä viihtyisässä kasvitieteellisessä puutarhassa saa aikaa kulumaan reilusti. Puutarhan sisäänpääsymaksu on vaivaiset kolme euroa ja saat varmasti rahallesi vastinetta.

Torremoliniosin kaupungin menneisyys liittyy vahvasti alueelle rakennettujen myllyjen historiaan. Tutkimusten mukaan 14 myllyä olivat kovassa käytössä useita vuosisatoja sitten. Alueella oli runsaasti lähteitä ja osaltaan juuri siksi myllyj rakennettiin alueelle. Joitakin niistä käytettiin jauhojen tekoon ja Torremolinos olikin kuuluista laadukkaista jauhoistaan. Joitain myllyistä käytettiin myös ruskean paperin valmistukseen tai leivän jauhamiseen. Molino de Incan mylly oli alueen vanhin laatuaan ja sitä käytettiin juuri leivän ja ruskean paperin valmistamiseen.
Inca myllyn historiallisella paikalla on kaunis, yli 40 000 neliömetrin pituinen kasvitieteellinen puutarha, joka on todellinen luonnon ystävien paratiisi ja paikka, jonne voi paeta kaupungin autojen melskettä rentoutumaan ja nauttimaan keidasmaisesta tunnelmasta. Puutarhassa on myös lukuisia lintulajeja.
Molino de Incan kasvitieteellisessä puutarhassa on yli 1000 kasvilajia edustettuna, joista 150 on erilaisia palmuja, 300 erilaista puulajia ja 400 pensaslajiketta. Alueen yksi hallitsevista puista on 50 metriä korkea Araucaria heterophylla norfolkinaraukaria, joka tunnetaan meillä paremmin huonekasvina nimellä Huonekuusi.

Kun lähdet vaeltamaan Molino de Incan kasvitieteelliseltä puutarhalta, suosittelen teiden sijasta suuntaamaan kohti kahta mäntymetsäaluetta, Pinar de los Manantiales ja Pinar ”Molino del Moro”. Mäntymetsissä käveleminen on mukavaa jaloille, sillä maasto on pehmeää kengän alla. Metsissä aluskasvillisuutta ei juurikaan ole, joten on helppo taittaa matkaa. Ensimmäisen mäntymetsän jälkeen suuntaa matkasi Avenida San Anton-tien pohjoispuolelta polulle, joka johtaa länteen päin kohti toista mäntymetsäaluetta nimeltä Molino del Moro. Polun alapuolisessa korttelissa ovat paikallinen uimala Piscina Virgen Del Carmen III, jalkapallokenttä ja härkätaisteluareena Plaza de Toros Torremolinos. Seuraa hiekkaista polkua, kunnes saavut Molino del Moron mäntymetsään.

Banner image
Pinar de los Manantiales
Reittimme ensimmäinen mäntymetsä
Mäntymetsässä ei aluskasvillisuutta juuri ole ja käveleminen on miellyttävää jaloille askelta pehmentävien neulasten ansiosta.
Banner image
Pinar de los Manantiales
Reittimme ensimmäinen mäntymetsä
Mäntymetsässä ei aluskasvillisuutta juuri ole ja käveleminen on miellyttävää jaloille askelta pehmentävien neulasten ansiosta.
Banner image
Pinar de los Manantiales
Grillauspaikkoja metsässä
Mäntymetsässä on myös lukuisia grillauspaikkoja ja piknikpöytiä.
Banner image
Pinar de los Manantiales
Perhonen mäntymetsässä
Täpläpapurikko (Pararge aegeria) levähtämässä neulasien peittämällä maalla
Banner image
Pinar de los Manantiales
Reittimme ensimmäinen mäntymetsä
Yksi metsän piknikpöydistä
Banner image
Pinar "Molino del Moro"
Molino del Moro mäntymetsä
Molino del Moron mäntymetsä on tyyliltään kuten edellinenkin.

Paikoin voi nähdä metsässä varoituskylttejä, missä varoitetaan roskaamasta jopa 2000 euron sakon uhalla, joten roskia ei juurikaan näkynyt lukuunottamatta muutamia siellä täällä. Autolla liikkuminen metsässä on myös ankarasti kielletty.

Huomio kiinnittyi liikkuessa myös maaperään, joka oli miltei kivikovaa ja herääkin kysymys mikä sen koostumus on, kun jykevät männyt kasvavat. Jatkamme matkaa mäntymetsän halki etsien reitin liikenneympyrälle, josta aloitamme matkan kohti Baterian puistoa, jonne käveleminen kestää enää kymmenisen minuuttia.

Molino de Inca

Kuvia kasvitieteellisestä puutarhasta

Barque la Bateria

Baterian puisto ja laskeutuminen pääkadulle

Parque la Bateria, Baterian puisto on suosittu virkistyspaikka sekä paikallisten että turistien keskuudessa. Puisto avattiin yleiseen käyttöön vuonna 2007 ja sitä kuvaillaan kaupungin keuhkoiksi, sillä se on Torremolinosin suurin viheralue. Puiston keskellä on tekojärvi, jonka vaihtuva vesi palvelee myös alempien alueiden viljelyksiä. Puisto saa nimensä tykeistä, jotka juontavat juurensa Espanjan sisällissotaan, jolloin Malagan alueen tykistö sijaitsi Torremolinosissa.

Puistoa kiertää myös juoksu, pyöräilyrata ja puiston puusto on monimuotoista reunustaen useita kauniita patsassuihkulähteitä. Näkötornia ei kannata ohittaa sillä sieltä avautuu todella kommeat panoraamanäkymät koko Torremolinosin kaupunkiin.

Jos mieli halajaa soutelemaan keskellä olevalle 9.000 m² tekojärvelle, sekin on mahdollista sillä veneen voi vuokrata puistosta.

Todella raikkaan värikäs talo laskeuduttaessa Baterian puistosta alas pääkadulle
Todella raikkaan värikäs talo laskeuduttaessa Baterian puistosta alas pääkadulle

Kun saat tarpeeksesi puistorentoutuksesta, voit jatkaa matkaasi puistosta länsipuolelta lähtevää betonimuurin reunustamaa tietä alas kohti Avenida Carlita Alessandri pääkatua.

Molino de Inca

Kuvia kasvitieteellisestä puutarhasta
div#stuning-header .dfd-stuning-header-bg-container {background-image: url(https://aurinkoverkko.com/wp-content/uploads/2019/04/merimaisema.jpg);background-size: cover;background-position: center center;background-attachment: initial;background-repeat: no-repeat;}#stuning-header div.page-title-inner {min-height: 650px;}